torstai 10. tammikuuta 2013

Mansikka-suklaaruusukakku



OHJE:

POHJA: 
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1dl perunajauhoja
0,5dl tummaa kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta

TÄYTE:
1 levy Fazerin mansikkasuklaata
3/4dl mansikkahilloa
200g pakastemansikoita
200g Valio Viola sitruunatuorejuustoa
1dl vispikermaa

KORISTEEKSI:
3-4dl vispikermaa
0,5rkl sokeria
1tl vaniliinisokeria
tuoreita mansikoita
(syötäviä ruusunlehtiä) 

VALMISTUS:
1. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.

2. Sekoita perunajauhot ja kaakao- ja leivinjauhe keskenään. Siivilöi seos munasokerivaahtoon varovasti sekoittaen.

3.Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille. Paista 225 asteessa 5-7 minuuttia.

4. Kumoa kypsä kääretorttupohja sokeroidun leivinpaperin päälle. Poista paistopaperi.

5. Anna jäähtyä hyvin.

6. Raasta suklaasta 0,5dl raastinraudalla tai leikkaa siitä ohuita lastuja koristelua varten. Rouhi loppu suklaa veitsellä karkeaksi.

7. Valmista täyte: Paloittele kohmeiset pakastemansikat. Sekoita joukkoon hillo ja tuorejuusto. Vaahdota kerma ja nostele se mansikkaseoksen joukkoon.

8. Levitä täyte kääretorttupohjan päälle. Ripottele suklaarouhe täytteen päälle. Kääri pohja rullalle pitkältä sivulta alkaen.

9. Laita kääretorttu jääkaappiin vetäytymään vähintään tunniksi.

10. Leikkaa kääretorttu 11 osaan. Asettele 7 palaa kukan muotoon tarjoilulautaselle leikkaus pinnat ylöspäin. Nosta 3 palaa kakun keskelle ja 1 pala päälimmäiseksi. 

11. Vaahdota kerma ja mausta sokerilla. Leivtä kerma kakun reunoille ja päälle. 

12. Koristele kakku suklaaraasteella ja tuoreilla mansikoilla (sekä halutessasi syötävillä ruusunlehdillä).


 itse en käyttänyt ruusunlehtiä ja koristeeksi tarkoitettu suklaa unohtui vahingossa jääkaappiin... :))
Ohje TÄÄLTÄ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti